keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Pesugraffiti.

Luin tänään Hesarista että Helsingin kaupungin rakennusviraston osastopäälikkö Pekka Hentosen mukaan pesugraffitit ovat sallittua katutaidetta (Helsingin sanomat 28.3.2012).

Tämän mukavan uutisen innoittama esittelen pesugraffitia Tampereelta vuodelta 2009.



Projektissa oli mukana minun lisäkseni yhdeksän muuta taiteilijaa ja graafista suunnittelijaa.
Tekemämme pesugraffiti säilyi Tampereen keskustan tuntumassa noin vuoden ajan.

Juuri nyt kaupungit ovat täynnä pölyä. Mene siis ulos ja tee pölystä jotain muutakin kuin allergia -ja astmaoireita.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Animaatioviikonloppu Oulun taidemuseossa 30.3.-1.4.

Jos et pääse Lahteen katsomaan animaatiotani, mene Ouluun.
Stop motion -animaationi Rakennemuutos on nähtävillä Oulun taidemeuseossa 30.3.-1.4.

Lisää infoa tapahtumasta.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kinos 12.

Jos liikut Lahdessa Lauantaina 31.3 mene katsomaan pari elokuvaani.

Rakennemuutos on stop motion -animaation keinoin tehty videoteos, jossa kokonainen taloa lahoaa pois.
Elokuvan making of -dokumentti löytyy tästä.

Keltainen Corolla on lyhyt dokumentti pienen kylän pillurallista. Teos on kuvattu yhdessä kuvataiteilija Sampsa Kuhan kanssa.

Lyhytelokuvafestivaalin kotisvut.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Street Art the New Generation -näyttely ja muutama tagi kaupan päälle.




Porin Taidemuseossa on meneillään Street Art the New Generation -näyttely, joka esittelee sekä kansainvälistä että suomalaista katutaidetta melko laajalla kirjolla.
Näyttely itsessään on hieno osoitus siitä, kuinka katutaide on saamassa myös Suomessa paikan virallisessa taidekentässä. ITE-taide on pedannut itselleen paikkaa jo vuosia ja nyt katutaiteen myötä viimeinen suuri läpimurto näyttää olevan meneillään.

Kaduilla taiteilijat ottavat sopivasti kantaa, osoittavat meille epäkohtia yhteiskunnassa jne. Usein katutaide on humoristista tai helposti lähestyttävää. Vaikeita asioita käsitellään selkeästi ja kirkkaillla väreillä. Tämmöisestä katutaiteesta on helppo pitää. Kun tykkäät katutaiteesta, voit melkein kuvitella olevasi itse osa kaupungeissa tapahtuvaa taideliikettä, ilman riskiä sakoista tai muista kurinpitotoimenpiteistä.

Porin taidemuseo on täynnä mielenkiintoisia teoksia, joista jokainen ansaitsee paikkansa. Valitettavasti osa Mentalgassin teoksista on jo tippunut paikoiltaan, sillä pakkasessa tehdyistä liisteröinneistä ei otettu huomioon Suomen talvea. (Vinkki: Ensi kerralla liisteriin kannattaa lisätä suolaa. Se auttaa pitämään julisteen seinällä myös pakkasella.)

Näyttelyn mielenkiintoisimmat teokset itselleni olivat kuitenkin aivan muualla kuin näyttelytilassa.

”Pori on erittäin suvaitsevainen kaupunki, eikä pidä lietsoa turhaa vastakkainasettelua”, näyttelyamanuenssi Pia Hovi-Assad sanoo Voima -lehden 1/2012 haastattelussa. Lue koko juttu tästä.

Näyttelyn avajaisten aikana taidemuseon vessa oli bommattu täyteen tageja. Tagit tekivät vessasta kadunomaisen paikan, jossa taide oli juuri sitä mitä katutaiteilijat saattavat haluta puhtaan museoympäristön sijaan. Tagit kuitenkin puhdistettiin vessasta nopeasti pois.

Miksi ne puhdistettiin?

Ensin Suomeen kutsutaan maailman tunnetuimpia nimiä, todenäköisesti suurella rahalla, tekemään katutaidetta, mutta ilmainen katutaide ei kuitenkaan kelpaa? Katutaide on sallittua ja hyväksyttyä silloin, kun sille asetetaan tiukat rajat, jopa näyttelyn sisällä. Avajaisissa lasien kilistely ja hienot puheet katutaiteen merkityksestä pestiin pois seuraavana päivänä. Pesuämpäriin huuhtoutuneet taideteokset eivät olleet tarpeeksi kantaaottavia ja visuaalisesti kiehtovia. Onko tosiaan niin, että jopa museolla, joka järjestää katutaidenäyttelyn, on varaa arvottaa katutaiteen eri osa-alueet näin vahvasti erilleen toisistaan, korulauseista huolimatta?

Suvaitsevaisuus näyttääkin kulkevan vahvasti laillisuuden kanssa käsikkäin. Katutaide on saliittua, jopa kannustettua, niin kauan kuin oma omaisuus ei ole luovuuden välikappale.

Tutustu näyttelyyn.



keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Valograffitia ja teippitaidetta.

Minut kutsuttiin pitämään katutaidetyöpaja Kärsämäen lasten -ja nuortenkullttuuripäiville 25.2.2102. Tällä kertaa pidin työpajan siaätiloissa, koska ulkona vallitsi perinteinen helmikuinen keli.

Sisätiloissa on mahdollisuus harrastaa monenlaista katutaidetta ja tällä kertaa keskityin kahteen erilaiseen tekotapaan valograffitiin ja teippiveistämiseen.

Valograffiti mahdollistaa uuden tavan tutkia ympäristöään. Sen avulla voi kokeilla, leikkiä ja hahmotella monelaisia asioita, tilanteita ja tapahtumia. Graffitimainen lopputulos jää näkyviin vain kameran kennolle, joten sitä voi harrastaa melkeinpä missä vain. Valograffitin avulla on helppo harjoitella esim. throwareiden ja tägien tekemistä vaikka omassa olohuoneessa.

Valomaalauksen harjoittelua.


Teippiveistäminen on kätevä työkalu suurien ja keveiden veistoksien tekemiseen. Veistoksien keveys mahdollistaa helpon liikuteltavuuden, joka installaatioita tehdessä on pelkkää plussaa. Teipin avulla on helppo rakentaa minkälaisia patsaita tahansa ja materiaalikustannukset pysyvät kurissa.

Katutaidetyöpajat tarjoavat uusia kokemuksia kaikille.


Valmis teippiveistos lähdössä kylille.